fi
Books
Eri Tekijöitä

Rikosreportaasi Suomesta 1993

1990-luvun alussa mies erikoistui vanhusten huijaamiseen epätavallisin keinoin. Hän esittäytyi ovisilmän asentajana ja poliisina ja pääsi näin vanhusten asuntoon. Saaliinaan hän vei huomattavia summia rahaa ja koruja. Kuka valepoliisi oli ja miten hänet lopulta saatiin kiinni?
Vuonna 1991 Torniossa tapahtunut murha järkytti Ruotsissa asti. Paikalliseen matkustajakotiin hälytetyt poliisit kohtasivat huoneistossa kolme miestä — joista yksi makasi kuolleena sängyllä. Ruotsalaiset miehet olivat viettäneet viimeiset viikot tiiviisti yhdessä. He oli suorittaneet rituaaleja, joista viimeisin oli “huipentunut” Mikaelin kuolemaan. Jäljelle jääneet Bengt ja Paul eivät osanneet täysin selittää tapahtunutta mutta pitivät murhaa tarpeellisena.
Rikosreportaasi Suomesta 1993 on kokoelma poliisiselontekoja 1990-luvulla sattuneista rikoksista. Selonteoissa käsitellään keskellä päivää tapahtunutta postiryöstöä, suurta pankkikavallusta ja kuuluisaa hammasmurhaajaa. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.

Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.
175 printed pages
Original publication
2021
Publication year
2021
Publisher
Saga Egmont
Translator
Eri Tekijöitä
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)