fi
Books
Mary Turner Thomson

Kaksiavioinen – Tositarina elämästä valheessa

Kun elämän suurin rakkaus paljastuu äärimmäiseksi petokseksi.
Kun Mary tapaa Will Turnerin, hän on tyytyväinen elämäänsä pienen tyttären sinkkuäitinä eikä kaipaa Sitä Oikeaa. Sellainen Will kuitenkin on: hurmaava, puoleensavetävä ja loputtoman kiinnostunut Marystä. Heidän rakkaustarinansa etenee nopeasti, vaikka haasteita on: Willin jatkuvat katoamiset töiden vuoksi, rikossyytteistä puhumattakaan. Mary tekee parhaansa tukeakseen aviomiestään niin henkisesti kuin rahallisestikin.
Eräänä huhtikuun päivänä kaikki romahtaa, kun Mary saa puhelun toiselta rouva Jordanilta. Paljastuu, että Maryn aviomies ei ole pelkästään naimisissa toisen naisen kanssa, vaan hän on myös tämän viiden lapsen isä. Järkyttävä totuus on vasta alkua. Esiin nousee vuosikymmenien vyyhti täynnä valheita, petosta ja manipulaatiota, jonka uhriksi on joutunut useita naisia.
Mary Turner Thomsonin omakohtainen tarina on rohkea selonteko rakkauden ja luottamuksen äärimmäisestä hyväksikäytöstä. Se on tositarina petoksesta, jota kukaan meistä ei voisi kuvitella omalle kohdalleen, mutta jonka uhriksi meistä jotkut silti joutuvat.
247 printed pages
Original publication
2024
Publication year
2024
Publisher
Saga Egmont
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)