fi
Books
Charles Dickens

Suuria odotuksia 2

Hyväsydäminen Pip asuu siskonsa ja tämän aviomiehen kanssa samassa taloudessa. Pip on köyhä orpolapsi, joten hänen lähtökohtansa ovat varsin heikot 1800-luvun Lontoossa. Pip haluaa kuitenkin herrasmieheksi, joten hänen täytyy nousta köyhyydestä. Kunnianhimoa ei pojalta puutu.
Eräänä päivänä Pip tapaa lakimiehen, jolla on hänelle suuria uutisia. Hän on perinyt suuremman summan rahaa kuin poika edes uskoi koko elämänsä aikana ansaitsevansa. Omaisuuden hänelle suonut hyväntekijä ei paljasta henkilöllisyyttään, mutta vaatii Pipin muuttavan Lontooseen kouluttautumista varten.
Köyhällä ei ole varaa kyseenalaistaa lahjoja, joita hänelle suodaan. Pip ottaakin tämän uuden mahdollisuuden vastaan, mutta kysymykset vaivaavat yhä hänen päätään. Kuka tämä hyväntekijä on, ja mitä hän Pipistä tahtoo?
Charles Dickensin klassikkoteos käsittelee monia kirjailijan toistuvista teemoista: köyhyyttä ja rikkautta, rakastumista ja hylätyksi tulemista sekä hyvän voittamista. Tarina on filmatisoitu ja dramatisoitu lukemattomia kertoja.
Tämä on kaksiosaisen kirjan toinen osa.

Charles Dickens (1812–1870) on yksi viktoriaanisen ajan suurista englantilaisista kirjailijoista. Erityisesti hänet tunnetaan hänen lapsipäähenkilöistään kuten Oliver Twist, David Copperfield sekä Pikku Dorrit.
338 printed pages
Original publication
2018
Publication year
2018
Publisher
Saga Egmont
Translator
Alpo Kupiainen
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)