fi
Audio
Heidi Silvan

Rooli päällä, Tippi

Listen in app
Yksitoistavuotias Tippi potee elämänsä ensimmäistä ikäkriisiä. Hän haluaisi jo olla teini, mutta Kämppähovin ilmaisutaidon kerhon nuorimpana muiden vakuuttaminen teiniydestä ei millään ota onnistuakseen.

Kerhossa on tällä kertaa haukattu iso pala: tekeillä on kunnianhimoinen rock-musikaali. Tippi taiteilee nuorten esiintyjien ryhmässä, eikä siellä pärjäämiseen riitä, että ilmaantuu paikalle. On myös osattava laulaa. Ruotsiksi. Vaikka ei osaa, siis laulaa eikä ruotsia.

Syksyn edetessä vanhemmat myöntyvät huomaamaan, ettei Tippi ole enää ihan pieni. Kämppähovilaisetkin hyväksyvät hänet joukkoonsa. Vaikeinta on Tipillä itsellään. Hän luulee, että voidakseen esittää roolin uskottavasti on muututtava roolihahmonsa kaltaiseksi.

Rooli päällä, Tippi on hersyvän hauska romaani teatteriharrastuksesta ja kiireestä kasvaa isoksi – vaikka sitten kyseenalaisin keinoin. Teos on osa varhaisnuorille suunnattua Tippi-kirjasarjaa.

Heidi Silvan (s.1972) on oululainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka hurmaa nuoret lukijat huumorillaan. Hänen muuta tuotantoaan ovat Operaatio Hardcore Ysäri ja Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos.
4:11:38
Publisher
Saga Egmont
Publication year
2021
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)