fi
Sven Hassel

Monte Cassino

unavailable
Monte Cassino, pyhä vuori Napolin pohjoispuolella, oli luonnollinen tarkkailupiste. Rinteiden, pienten kukkuloiden ja edessä olevan laakson suojaan saksalaiset olivat rakentaneet yhden maailman kunnioitusta herättävimmistä puolustusasemista.

Monte Cassinon taistelu keväällä ja talvella 1944 oli sanoinkuvaamaton helvetti sekä hyökkääjille että puolustajille. Liittoutuneet käyttivät kaikkia mahdollisia keinoja, kuten lentokoneita, tykistöjä, panssarivaunuja ja eri maista tullutta jalkaväkeä, joita vastaan Saksan parhaat erikoisjoukot taistelivat.

Myös kirjailija Sven Hassel joutui paikalle 27. panssarirangaistusrykmentin mukana. Heidän ei oletettu selviävän hengissä – mutta jotkut onnistuivat siinä.

Sven Hassel syntyi 1917 Fredriksborgin pikkukaupungissa Tanskassa. Nuorena miehenä Hassel pestautui Saksan armeijaan. Sodan todellisuus oli karumpaa kuin nuori ja kokematon Hassel oli osannut kuvitellakaan. Lopulta hän yritti paeta, minkä seurauksena hänet siirrettiin rikollisten ja toisinajattelijoiden muodostamiin rangaistusjoukkoihin. Myöhemmin Hasselin tie vei vankileirille, missä hän aloitti muistelmiensa kirjoittamisen.

Monte Cassino kuuluu tanskalaisen Sven Hasselin (1917-2012) 14-osaiseen sotakirjojen sarjaan. Hänen kirjojaan on käännetty yli 22 kielelle ja niitä on myyty yli 53 miljoonaa kappaletta ympäri maailman.
This audiobook is currently unavailable
12:45:08
Publisher
Saga Egmont
Publication year
2018
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)