fi
Books
Sirkka Laine

Tähtipolku

«Niin kauan kuin muistin olin nähnyt ikkunasta saman maiseman: Ensin oli vähän peltoa, joka nousi Terveystalolle päin ja siinä ihan kulmassa Nahkahousuisen Pojan piha ja sauna ja liiteri melkein tien päällä. Liiterin seinässä Rajavartiolaitoksen sinertävä elokuvailmoitus ja sen vieressä pienempi saarnailmoitus, jonka yläpuolella musta risti. Ihmiset pysähtyivät melkein aina katsomaan niitä, mutta ei nähnyt, kumpaa ilmoitusta ne lukivat.»
Eletään 1950-luvun alkua karjalaisessa kylässä. Tyttö on nuori, vasta menossa kouluun. Iästään huolimatta hän on tarkka tekemään havaintoja. Hän tarkastelee kylän ihmisiä, perhettään ja muita lapsia, ja piirtää samalla elävän kuvan menneestä ajasta Etelä-Karjalassa.
«Tähtipolku» on Sirkka Laineen ensimmäinen romaani vuodelta 1979.

Sirkka Laine (s.1948) on suomalainen kirjailija, joka on työskennellyt myös käsikirjoittajana. Laine opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä. Hän julkaisi esikoisteoksensa, novellikokoelman «Maariankämmekät» vuonna 1978. Laine on saanut Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982.
176 printed pages
Original publication
2020
Publication year
2020
Publisher
Saga Egmont
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)