fi
Tuuli Vuorma

Roistoakatemia OSA III: Angedelin prinsessa

Notify me when the book’s added
To read this book, upload an EPUB or FB2 file to Bookmate. How do I upload a book?
«Sen jälkeen kun hän oli astunut Roistoakatemian ovesta sisään, hän oli joutunut mukaan jos mihin. Viimeisen kahden vuoden aikana hän oli kokenut järkytyksen toisensa perään, hän oli pelännyt, toivonut, nauranut, surrut, rakastunut, luopunut. Kaiken kauhean keskellä hänen sydämensä oli lyönyt tarmokkaammin kuin koskaan ennen.»
Vietettyään hetken lainsuojattomien leirissä Roi Hopponen ystävineen odottaa paluuta Roistoakatemiaan. Paluusta ei kuitenkaan tule aivan sellainen, kuin Roi on toivonut. Hän huomaa sotkeutuneensa väärien valojen ja vanhojen kaunojen vaaralliseen verkkoon, josta irti pääseminen vaatii rohkeita toimenpiteitä. Roistokouluun vahingossa eksynyt Roi ei ole sama poika, joka kaksi vuotta myöhemmin astelee poliisiasemalle vakaana aikeenaan tehdä se, mikä on oikein.
Kevään koittaessa Ikivirran kaupunki saa arvovieraan, jota odottavat jännityksellä niin kansalaiset, viranomaiset kuin roistotkin. Angedelin prinsessan saapuessa kaupunkiin alkaa taistelu siitä, kenelle kuuluu perijän kruunu. Virkavallan ja varkaiden takaa-ajoleikkien keskellä Roin on viimein valittava, kenen joukoissa hän seisoo.
Angedelin prinsessa on Roistoakatemia-sarjan kolmas osa, jatkoa teoksille Caapparin kääty (Topelius-palkintoehdokas 2018) ja Hotelli Tiilenpää.
This book is currently unavailable
421 printed pages
Original publication
2019
Publisher
Kvaliti

Impressions

    👍
    👎
    💧
    🐼
    💤
    💩
    💀
    🙈
    🔮
    💡
    🎯
    💞
    🌴
    🚀
    😄

    How did you like the book?

    Sign in or Register
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)