bookmate game
fi
Books
Beatrice Nielsen

Naapuriapua – eroottinen novelli

Naisen muutettua uuteen asuntoonsa kaksi viikkoa sitten helleaalto oli viipynyt kuin paksuna tyynynä kaupungin yllä. Tilanne vain paheni, kun hän näki vilauksen komeasta alakerran naapuristaan. Siitä lähtien nainen ei ollut voinut olla haaveilematta miehestä. Eräänä päivänä hän keksi viimein tekosyyn puhutella miestä. Nainen pyytää miehen yläkertaan tulikuumalle terassille auttamaan uusien kalusteiden kokoamisessa. Mies auttaa naista mielellään, koska tavalla tai toisella molemmat tietävät hyvin, että nainen haluaa käyttää miestä johonkin aivan muuhun.
Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja.

Nimimerkin Beatrice Nielsen taakse kätkeytyy kokenut kirjoittaja ja toimittaja. Naapuriavun lisäksi hän on julkaissut muun muassa eroottisen novellin Brunssia ja sarjaorgasmeja.
18 printed pages
Original publication
2019
Publication year
2019
Publisher
LUST
Translator
Sirpa Alkunen
Have you already read it? How did you like it?
👍👎

On the bookshelves

fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)