fi
Alexandra Södergran

Kesäseksi 3: Puisto

unavailable
”Puisto oli täynnä elämää ja liikettä, ääniä ja naurua – mutta kukaan ei tiennyt, mitä he tekivät. Se oli heidän kielletty salaisuutensa. Mekko oli edessä, ja Alice liikkui hitaasti, hitaasti, niin että jonkun olisi täytynyt varta vasten pysähtyä ja katsoa tarkkaan tajutakseen, mitä oli meneillään. Eikä kukaan tehnyt niin, vaan kaikki puuhailivat omiaan.” 

Eddie ja Alice ovat menossa puistoon, mutta eivät voi pitää näppejään irti toisistaan. On vaikea pysytellä irti toisistaan, varsinkin kun Alice on juuri kuiskannut olevansa alasti mekkonsa alla. Puisto on täynnä ihmisiä, mutta himo on täysin vastustamaton. Heidän huolettomuutensa tarttuu muihinkin nurmikolla loikoileviin, ja pian koko puisto tuntuu värisevän kesäistä nautintoa. 

Kesäseksi on kolmeosainen novellisarja, jonka kolmas osa Puisto on.
Alexandra Södergran on salanimellä kirjoittava ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuksi luokiteltuja aiheita jännittävällä tavalla ja uudesta näkökulmasta. Ennen kaikkea häntä kiinnostaa erotiikka, ja hän lähestyy aihepiiriä tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää.
Pseudonyymi Alexandra Södergran on ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuina pidettyjä aiheita uudenlaisessa valossa. Södergrania kiinnostaa erityisesti erotiikka. Hän lähestyy aiheitaan tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää. Södergran on julkaissut runsaan tusinan verran eroottisia teoksia.
This audiobook is currently unavailable
0:24:17
Publisher
LUST
Translator
Sirpa Alkunen
Publication year
2019
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)